“Ruotsalaisia emme enää ole ja venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”, todetaan Adolf Ivar Arwidssonin sanoneen. Lausahdus kuvaa hyvin suomalaisen kansallisen identiteetin syntyä. Tätä alleviivaa vielä se, että vuonna 1858 poisnukkunut Arwidsson ei koskaan edes asunut Suomessa, vaan Ruotsin kuningaskunnassa ja Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Suomen suuriruhtinaskunnassa.

1800-luvulla kansallisuusaate levisi Euroopassa ja muokkasi maanosan henkisiä ja maantieteellisiä rajoja. Aate levisi myös pohjoiseen kolkkaan, josta aikanaan muodostui Suomen tasavalta.

Suomella ei ollut samanlaista pitkällistä kulttuurihistoriallista taivalta takanaan, mitä monilla muilla eurooppalaisilla kansallisvaltioilla oli. Ihmiset, jotka tulevaa Suomea tuolloin asuttivat olivat tuolloin vielä kulttuurisesti erilaisia suomalaisia heimoja.

Fennomaanit olivat suuressa roolissa kansallisuusaatteen kehittämisessä. J. V. Snellman muun muassa vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja markan käyttöönottoon.

Elias Lönnrot taas kierteli pitkin Vienan Karjalan mantuja keräämässä talteen vanhoja kansanrunoja ja koosti niistä Kalevala-nimisen Suomen kansalliseepoksen, joka vaikutti vahvasti kansallistunteen kehityksestä ja lisäsi siihen myyttisen elementin. Lönnrot ei ollut ainoa, joka kierteli suomalaisia kansallisrunoja keräämässä. Kiitos siitä Suomen kansallisruno arkisto onkin nykyään maailman suurin.

Koska Suomi oli ”historiaton kansa”, ei ole ihme, että kansallisen identiteetin kehittyessä tärkeänä mausteena keitoksessa oli juuri erottautuminen näistä kahdesta tulevasta rakkaasta naapurivaltiosta.

Ruotsalaiset ja venäläiset ovat kuitenkin antaneet oman panoksensa Suomen kansallisvaltion syntyyn ja kehitykseen muutenkin kuin tahoina, joista on yritetty erottautua.

Monien suomalaisten yhteiskunnallisten instituutioiden, kuten oikeuslaitoksen, peruskivet muurattiin jo Ruotsin vallan aikana. Ja vaikka Venäjä välillä aika mustasukkaisesti seurasikin Suomen itsenäistymispyrkimyksiä, oli Venäjän alla saatu autonomia omiaan vaikuttamaan kehitykseen, joka johti Suomen tasavallan perustamiseen.

Lopullisesti Suomen valtion synnyn kätilönä toimi Venäjän keisarikunnan romahdus, jonka jälkeen itänaapurin uudet valtaapitävät päättivät antaa itsenäisyydelle siunauksensa.

Jälkikäteen ajatellen hyvin suuri ironialataus liittyy siihen, että se oli juuri eräs gruusialainen Josif Stalin, jonka ensimmäinen tehtävä uudessa kansallisuusasian komissaarin virassa oli Suomen itsenäisyyden myöntäminen. Stalin tuli ilmeisesti myöhemmin toisiin aatoksiin Suomen itsenäisyyden suhteen, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä. Suomi oli jo itsenäistynyt ja päättänyt pysyä sellaisena.

Suomen valtio on nyt päässyt 95-vuoden kypsään ikään. Nuori valtio kävi läpi pahoja kasvukipuja ja romahdus on ollut lähellä niin sotilaallisessa kuin taloudellisessakin mielessä. Suomen historia on ollut värikäs, uhrauksia on vaadittu ja monta muutosta on matkan varrella tapahtunut.

Jotain on kuitenkin tehty oikein, mistä kertoo se, että Suomi valittiin maailman onnistuneimmaksi maaksi vuonna 2012.

Hyvää syntymäpäivää Suomi.

Henri Pakarinen