Pääkirjoitus 6.11.2012 Hyvää naistenpäivää

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään itse asiassa 8. maaliskuuta, on vietetty jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien, eikä näin loppusyksyn sateisina päivinä. Alun perin naistenpäivän tarkoituksena oli nostaa esiin tasa-arvon puutteita, mutta nykyään juhlinnan painopiste on siirtynyt enemmän kukkien antamisen ja hemmottelun suuntaan.

Hemmottelupäivässä ei tietenkään sinänsä ole mitään vikaa, mutta tasa-arvoasioista on hyvä vielä muistuttaa.

Maailman köyhistä noin 70 prosenttia on naisia. Eikä ongelman ydin ole pelkästään lompakon paksuudessa, vaan yhteiskunnista löytyvistä epätasa-arvoisista rakenteista. Liittyen niin naisten mahdollisuuteen toimia julkisessa elämässä kuin yleisiin asenteisiin sukupuolirooleista.

Sukupuolten välisen tasa-arvon kehitys on yksi olennaisimmista asioista, mikä on mahdollistanut nykyisten länsimaisten yhteiskuntien vaurauden ja menestyksen. Voisi todeta, että menestyvän yhteiskunnan takaa löytyvät menestyvät naiset.

Naisten pääsy työelämään ja politiikkaan on laittanut yhteiskunnalliselle kehitykselle uuden vaihteen silmään ja ns. kehittyvissä yhteiskunnissa pahimpana jarruna talouden kehitykselle on juuri naisten alisteinen asema.

Hyviä tuloksia on esimerkiksi saanut bangladeshilainen mikrolainoilla ihmisiä voimauttanut Grameen Bank, jonka asiakaskunnasta 96 prosenttia on naisia. Pankki ja sen perustaja Muhammad Yunus saivatkin vuonna 2006 Nobelin rauhanpalkinnon "toiminnastaan luoda taloudellista ja sosiaalista kehitystä alhaaltapäin".

Minulla on ollut kunnia tavata kanadansuomalaisten yhteisössä aktiivisia ja voimakkaita naisia. Naiset ovat selkeästi olleet miesten kanssa yhtä lailla rakentamassa tätä Kanadan sisällä toimivaa suomalaista pienoisyhteiskuntaa.

Kanadasuomalaisesta suvusta ponnistanut poliitikko Judy Erola - joka muuten oli merkittävässä roolissa naisten ja miesten tasa-arvolausekkeen saamisessa Kanadan perustuslakiin - totesikin esimerkinomaisesti Sudburyn Suomi-Kodista – it is a house that pulla build.

Yksi ylpeyden aihe suomalaisessa yhteiskunnassa onkin juuri tasa-arvon painottaminen ja sen pitkät perinteet. Naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906, ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa.

Tässä asiassa ei pidä kuitenkaan jäädä lepäämään laakereilleen. Myös kanadalaisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa löytyy vielä lasikattoja ja naisiin suuntautunutta vähättelyä. Tämä on yksi syy, miksi toivotin otsikossa hyvää naisten päivää. Tasa-arvoasiat pitäisi pitää mielessä vuoden jokaisena päivänä yhden sijaan.

Muistakaamme siis sukupuolten väliset tasa-arvoasiat vuoden jokaisena päivänä ja viettäkäämme naisten hemmottelupäivää taas maaliskuun kahdeksas.

Tasa-arvo ei ole myöskään mikään yksisuuntainen ja yksinkertainen prosessi. Vaikka naiset ovat yleismaailmallisesti vielä altavastaajan asemassa, löytyy yhteiskunnasta osa-alueita, missä miesten asemassa olisi parantamisen varaa.

Ensi sunnuntaina vietetään Suomessa isänpäivää. Tällöin on aika muistaa isiä hemmottelun merkeissä ja muuten on hyvä pitää ympäri vuoden mielessä, että miehillä on muun muassa suurempi vaara syrjäytyä, eikä kyseisten isien asema välttämättä ole kovin hyvä lastenhuoltajuuskiistoissa.

Hyvää naistenpäivää 8.3.! Hyvää isänpäivää ensi sunnuntaina (Kanadassa vietettiin 3.6.)!
Hyvää tasa-arvonpäivää joka päivä!

Henri Pakarinen

Views: 135

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service