Pääkirjoitus 9.10.2012 Vaalit lähestyvät

Lähestyvät vaalit aiheuttavat tällä hetkellä kuhinaa molemmin puolin Atlantin valtamerta. Suomessa mietitään kuka ehdokas tai mikä puolue olisi paras vaihtoehto päättämään kuntansa asioista.

Kanadan eteläisessä rajanaapurissa taas mielenkiintoa herättävät Obaman ja Romneyn väliset vaaliväittelyt, joiden pohjalta yhdysvaltalaisten on määrä päättää, kuka olisi sopiva maailman ehkä vaikutusvaltaisimman viran haltijaksi.

Vaalit eroavat tietenkin siinä, että toisen vaalin voittajat päätyvät luotsaamaan keskimäärin 15 000 asukkaan kunnan taloutta – kun taas toisen vaalin voittajan kontolle tulee 300 miljoonan asukkaan maailmantalouden veturi.

Iso ero on myös sillä, että Yhdysvaltain presidentinvaaleja käydään voimakkaasti ehdokkaiden persoonalla, kun taas Suomen kuntavaalit ovat pitkälti puoluevaalit.

Suomen kuntakentässä käynnissä oleva rakennemuutos antaa voimakkaan mausteen kuntavaaleihin. Hallitus on pyrkinyt hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen johdolla tekemään kuntauudistusta, joka on saanut osakseen paljon kritiikkiä opposition puolelta.

Jonkinlainen uudistus on joka tapauksessa tulossa, menee uudistusmalli sitten läpi nykymuodossaan tai ei. Suomessa on tällä hetkellä noin 330 kuntaa, joiden tehtävänä on hoitaa useita asioita, terveyspalveluista kaavoitukseen.

Paineita kuntaliitoksiin on olemassa ja kuntien määrä tulee mitä todennäköisimmin vähenemään. Liitokset eivät tosin tule tapahtumaan kivuttomasti. Yle Uutisten kyselyn mukaan vain viidesosa kunnista harkitsee liitoksia ja yli puolet vastustaa.

Rakennemuutos on ollut käynnissä myös suomalaisessa puoluekentässä, kun perussuomalaiset rynni keskustan ohi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Kyselyjen mukaan perusuomalaisten menestys näyttäisi jatkuvan myös kuntavaaleissa, vaikka eurokriisi ei asialistalla nyt olekaan.

Epävarma taloustilanne tuntuu lopulta kuntien taloudessa. Kuntavaaliehdokkaiden on syytä pitää kieli keskellä suuta lupausten kanssa ja miettiä tarkkaan, miten priorisoida kunnan menoja. Kunnan talouden tasapainottaminen ja palvelujen pitäminen kunnossa talouden heiketessä on todellinen haaste.

Obaman ja Romneyn välinen kädenvääntö on tietysti mediaseksikkyydessään omaa luokkaansa, mutta mielenkiintoiset vaalit ovat myös Suomessa luvassa. Vähän yli viikko ennen kuin tiedetään kenestä tulee seuraava Valkoisen talon asuttaja, tiedetään millainen koostumus Suomen kuntien valtuustoissa istuu.

Useammalla tämän lehden lukijoista on mahdollisuus vaikuttaa Suomen kuntavaaleissa, kuin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Muistutuksena siis: Kanadassa on mahdollisuus äänestää kuntavaaleissa suurlähetystössä Ottawassa (17. ja 18.10) sekä kunniakonsulaateissa Torontossa (17.,18. ja 19.10) ja Vancouverissa (17.10.).

Henri Pakarinen

Views: 85

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service