TORONTO. Suomen kieltä voi opiskella yli sadassa yliopistossa noin kolmessakymmenessä eri maassa. Kanadassa yliopistotasoista opetusta annetaan Torontossa ja Thunder Bayssa. Toronton yliopiston slaavilaisten kielten ja kulttuurien laitokselta löytyvän suomen opintojen puitteissa on mahdollista suorittaa alempi korkeakoulututkinto. Opinnot ovat pääasiassa kieliopintoja, mutta kursseja on tarjolla myös kirjallisuudesta, elokuvasta ja kulttuurista.

Opintokokonaisuudesta vastaa Toronton yliopiston suomen kielen professori Pia Päiviö. Päiviötä avustaa aika ajoin harjoittelija Suomesta, yleensä suomen kielen laitokselta, mutta englannin kielen opiskelijoitakin on ollut.

- Suomen kielen ylempi korkeakoulututkinto Toronton yliopistossa saattaa tulla joskus ajankohtaiseksi, mutta sitä varten tarvitsee lisää henkilökuntaa. Nykyisessä opintokokonaisuudessa on jo paljon töitä, Päiviö sanoo.

Ennen Torontoa Päiviö työskenteli Indianan yliopistossa. Verrattuna Indianaan Torontosta ja Ontariosta löytyy hänen mukaansa enemmän suomalaisuutta.

- Täällä on myös paljon enemmän suomen kielen opiskelijoita sekä ei-suomalaisperäisiä opiskelijoita, Päiviö toteaa.

Menestyvä yksikkö

Päiviön mukaan Toronton yliopiston suomen kielen opintokokonaisuus on suhteessa menestyvä yksikkö Pohjois-Amerikassa. Vuodessa opiskelijoita on kuudestakymmenestä yhdeksäänkymmeneen. Esimerkiksi Seattlessa opiskelijoita on alle kymmenen ja Bloomingtonissa noin kolmekymmentä.

- Syksyllä on ollut reilut viisikymmentä opiskelijaa, joten tänä vuonna saattaa mennä sadan opiskelijan raja rikki, Päiviö toteaa.

Mikä sitten saa opiskelemaan vaikeaa kieltä, jonka puhujia on noin viisi miljoonaa ja hekin ovat keskittyneet pääasiassa Euroopan pohjoiskolkassa sijaitsevaan metsäiseen valtioon?

- Monilla opiskelijoilla on suomalaiset juuret tai joku muu kytkös Suomeen. On toki niitäkin, joilla ei kytköksiä kummemmin ole, vaan ovat alunperin kiinnostuneet suomalaisesta kulttuurista, kuten kirjallisuudesta tai Kalevalasta. Kirjallisuus-, elokuva- ja kalevala-kurssit vetävät aina paljon opiskelijoita.

- Yleisesti ottaen meille valikoittuu todella hyviä opiskelijoita, ehkä osittain siksi, että kieltä pidetään etukäteen niin vaikeana, Päiviö sanoo.

Metalli ja kansantarut

Yusuf Heisler on yksi tällainen suomen kielen opiskelija, jolla ei alunperin ollut mitään Suomi-kytköstä, eikä suomalaista verenperintöä. Heisler on kolmannen vuosikurssin suomen kielen pääaineopiskelija, joka tutustui kieleen lukiossa.

- Tutustuin lukioaikana suomen kieleen metallimusiikin kautta. Kuuntelemistani yhtyeistä moni oli Suomesta, joten halusin tustua enemmän kyseiseen kieleen ja kulttuuriin. Kansantarut kiinnostavat myös minua, mikä lisäsi haluani oppia kieltä, Heisler sanoo.

Suomen kielen opinnot Toronton yliopistossa ovat olleet Heislerin mieleen. Suomen lisäksi hän on lukenut alkuperäiskansojen tutkimusta.

- Pia on loistava opettaja ja ohjelma on tosi hyvä. Ohjelma voisi olla vähän isompi, mutta toisaalta sen pienuus mahdollistaa yksilöllisemmän opetuksen. Hyvä asia on myös se, että kielen lisäksi on kursseja myös kulttuurista. Esimerkiksi Kalevala-kurssi oli todella hyvä.

Heisler oli viime kesänä CIMO:n järjestämällä kielikurssilla Savonlinnassa, mikä auttoi kielen kanssa ja varsinkin puhumisen suhteen. Heisler saattaa opintojen puitteissa vielä suuntautua jossain vaiheessa Suomeen.

- Yksi vaihtoehto on joko maisterin opintojen tai tohtorin väitöskirjan tekeminen suomalaisessa yliopistossa. Oulun yliopistossa esimerkiksi on saamen opintokokonaisuus, mikä tukisi täällä tekemiäni alkuperäiskansojen opintoja, Heisler sanoo.

Motivaatio olennaista

Suomen kaukainen sijainti asettaa Päiviön mukaan opiskelijoille oman haasteensa, koska kieltä pitäisi pystyä käyttämään luokkahuoneen ulkopuolellakin.

- Olemme pohtineet miten tehdä kursseja, jotka liittyvät oikeaan elämään, esimerkiksi Toronton suomalaisyhteisön parissa. Kielen oppiminen on yksilöllistä, mutta motivaatio on tietenkin tärkeää. Jonkinlainen yhteys tai kiinnostus Suomeen onkin siksi olennaista, Päiviö toteaa.

Heislerilla motivaatiota suomen opiskeluun selkeästi löytyy. Kiinnostus kansantaruihin saattaa hänen tapauksessaan jopa määrittää hänen urapolkuaan.

- Yksi mahdollinen tulevaisuuden urasuunnitelma on väitöskirjan tekeminen ja akateemisessa maailmassa tutkijana jatkaminen. Kalevala ja suomalaiset kansantarinat olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde sekä niiden vertaaminen muihin pohjoisen alueen kansantaruihin, Heisler sanoo.

Suomen opiskelusta on jo tässä vaiheessa ollut yksi käytännön hyöty.

- Alan saada paremmin selvää suomenkielisten yhtyeiden sanoituksista, Heisler toteaa.

Teksti ja kuvat: Henri Pakarinen

Views: 576

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service