TORONTO. Suomalaisella dokumenttielokuvalla menee nyt lujaa. Siitä on ainakin osaksi kiittäminen ohjaajatuottaja Joonas Berghälliä, jonka Miesten vuoro aloitti Suomessa dokkaribuumin.
– Miesten vuorosta teatterinomistajat ovat tulleet kiittämään, se aloitti kuulemma uuden aikakauden ja dokkarifilmit alettiin ottaa tosissaan, Hot Docs -elokuvafestivaaleilla esitetyn Säilöttyjen unelmien (Canned Dreams) tuottaja kertoo Torontossa.
Luulisi, että suosio näkyisi myös rahoituksessa?
– Kyllä ja ei. Reindeerspotting, Miesten vuoro ja Vesku tehtiin Suomessa, mutta aina pitää saada myös maailmalta rahaa, jos budjetti nousee isoksi. Suomen ulkopuolella dokumenttielokuvia ostavien kanavien budjetit ovat menneet alas ja lujaa, hän harmittelee.
Berghäll toimii kuluvan vuoden Dokumenttikillan puheenjohtajana ja aikoo sinä aikana puuttua ainakin dokumentintekijöiden palkkaukseen.
– Miksi dokkarintekijä on toisen tason kansalainen? Fiktiivisen elokuvan tuottaja tienaa varmaan noin 3 500 euroa kuussa, mutta dokumenttielokuvatuottajana palkkani on 1 600. Suomalainen dokkari on maailman parhaimmistoa. Miksi minun pitää tehdä samaa työtä alle puolella palkalla, hän kysyy.
Jos palkkataso ei ala nousta, Berghäll kertoo harkitsevansa vakavasti alanvaihtoa. Nykyisellä palkallaan hänelle ei myönnetty asuntolainaa edes yksiöön.
– On hullua, että maailmalla menestyvä taiteenlaji on välillä miltei sylkykuppina. Se on uskomatonta, Berghäll kummastelee.
Dokumenttikillan puheenjohtajana hän toivookin tapaavansa Elokuvasäätiön, Ylen ja muiden rahoittajien edustajia saadakseen kokonaiskuvan tämänhetkisestä tilanteesta.

Kansainvälisesti suomalainen dokumenttielokuva tuntuu kiinnostavan fiktiota enemmän. Vuoden 2010 aikana 258 dokumenttia pääsi kansainvälisille elokuvafestivaaleille, kun elokuvista samaan ylsi vain 163.
Dokumentit haalivat myös enemmän palkintoja: dokumentit saivat tunnustusta kansainvälisillä elokuvafestareilla 34 kertaa, kun taas fiktiolle myönnettiin 24 palkintoa.
Elokuvasäätiön lyhyt-ja dokumenttielokuvien kulttuuriviennin päällikkö Marja Pallassalo vahvistaa, että suomalaisten dokumenttielokuvien menestys ulkomailla on lisännyt dokumenttielokuvan arvostusta Suomessa.
– Ei ole epäilystäkään, etteikö esimerkiksi Suomen elokuvasäätiö jatkossakin tukisi suomalaista dokumenttielokuvaa. Kansainvälinen menestys ei lepää vain yhden dokumentaristin varassa, vaan menestyneiden tekijöiden lista on pitkä.

Suomen elokuvasäätiö pyrkii saamaan rahoittamansa dokumenttielokuvat esille mahdollisimman hyville elokuvafestivaaleille.
Lisäksi keskeisillä dokumenttielokuvilla on usein kansainvälinen myyntiyhtiö, joka vastaa elokuvien ulkomaisesta myynnistä. Elokuvasäätiö ei nimittäin myy elokuvia, vaikka tukeekin niiden promootiota.
– Hyvin usein kotimaassa suosittu elokuva, kuten Miesten vuoro, on myös suuri suosikki maailmalla. Toisaalta Reindeerspotting oli suurempi puheenaihe Suomessa kuin ulkomailla, Pallassalo kertoo.
Myöskään Elina Kivihalmeen suomalaisten naisten elämästä toisen maailmansodan aikana kertova Tuntematon emäntä, ei saanut huomiota ulkomailla, vaikka Suomessa se keräsi paljon katsojia elokuvateatterissa ja televisiossa.
– Ulkomailla menestyneitä suomalaisia dokumenttielokuvia yhdistää se, että niissä on aina jotain erityistä. Se voi olla aihe, jota elokuvissa ei aikaisemmin ole juurikaan käsitelty. Se voi olla poikkeuksellisen vahva tapa puhutella katsojia, tai elokuva voi olla elokuvalliselta ilmaisultaan uutta luova, Pallassalo kertoo.
Toronton Hot Docs -dokumenttielokuvafestivaaleilla nähty, kehitysvammaisten perustamasta punkbändistä kertova dokumentti Kovasikajuttu (The Punksyndrome) näyttää olevan sekä suomalaisten että ulkomaalaisten katsojien mieleen, sillä elokuva oli viime viikolla Suomen neljänneksi katsotuin elokuva.
Sitä enemmän suomalaisia kiinnostivat ainoastaan suuren luokan Hollywood-tuotannot Avengers ja American Pie: Luokkakokous sekä kotimainen scifi-elokuva Iron Sky. Joonas Berghäll uskookin, että Kovasikajuttu rikkoo kaikki ennätykset.

Teksti: Elina Kirssi
Kuva: October Oy