Torontossa jaettiin kunniamerkkejä sotaveteraaneille

Suomen suurlähetystö järjesti Veteraanitapahtuman Toronton Suomi-Kodilla perjantai-iltapäivänä 27. lokakuuta. Tapahtumassa jaettiin sotaveteraaneille ja lotille Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön myöntämät Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalit.

Teksti ja kuva: Liisa Qureshi

Suurlähettiläs Vesa Lehtonen, kunniavarakonsuli Laura McSwiggan ja valtiosihteeri Paula Lehtomäki (oik.) luovuttivat veteraanimitalit. Kuvassa omaansa vastaanottamassa lotta Aino Arento.

Suomen pääministerin valtiosihteerin Paula Lehtomäen ensimmäiseen Toronton vierailuun sisältyi useita edustustehtäviä suomalaisyhteisössä. Lehtomäen mukaan erityisen mieluinen ja kunnianarvoinen tehtävä oli osallistuminen niin kutsuttujen ”veteraanimitalien” eli Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalien jakamiseen Toronton Suomi-Kodilla.
Tilaisuuden avannut Lehtomäki kertoi vierailleensa Kanadassa reilut 10 vuotta sitten Suomen ulkomaankauppaministerin ominaisuudessa, mutta silloin matka ei tuonut häntä Torontoon. Nyt sekä Suomen että Kanadan juhlavuodelle sattuneen ensivierailun valtioneuvoston kanslian edustajana ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden puheenjohtajana hän totesi erittäin kiinnostavaksi. Hän kertoi kaupungilla huomanneensa myös NHL:n viettävän 100-vuotisjuhliaan.

Lehtomäki saapui tilaisuuteen Suomen Kanadan-suurlähettiläs Vesa Lehtosen kanssa. Lehtonen arvosti suuresti saamaansa kunniatehtävää, ja huomautti juhlapuheessaan edustavansa ensimmäistä sukupolvea suomalaisia, joka ei ole kokenut sotaa. Hän puki sanoiksi kiitollisuuden sotaveteraaneille, jota jokainen tilaisuuden läsnäolija varmasti tunsi.
”Me nyky-Suomen edustajat tunnemme suurta kiitollisuutta teitä kohtaan. Itsenäisyys ei aina ole ollut Suomelle itsestäänselvyys. Sen turvaaminen ja sotaveteraanien perinteen vaaliminen on nykyisten sukupolvien kunniatehtävä tänään ja tulevaisuudessa.”

Veteraanimerkkien ja kunniakirjojen jakamiseen osallistui myös Toronton varakunniakonsuli Laura McSwiggan.
Juhlavaan tilaisuuteen oli päässyt mukaan runsaasti Suomi-Kodin asukkaita sekä kunniavieraita, sotaveteraaneja ja lottia, perheineen.

Tasavallan presidentti palkitsee kansallisena veteraanipäivänä (27.4.) aiemmin palkitsematta jääneitä sotiemme veteraaneja. Tänä vuonna presidentti Sauli Niinistö huomioi erityisesti ulkosuomalaisia. 11. huhtikuuta 2017 julkaistun listan mukaan huomionosoituksen sai 34 Kanadassa asuvaa sotaveteraania ja lottaa. Osalle heistä kunniakirja ja mitali on toimitettu tai toimitetaan postitse. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna myönnettiin 786 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalia.
Suomi-Kodin tilaisuudessa mitali annettiin seuraaville sotaveteraaneille ja lotille, tai heidän edustajilleen:
Aaltonen Greeta, Arento Aino, Heilimo Toini, Hoesmaa Aleksanteri, Karu Maire, Mikkola Pirkko, Nousiainen Ester, Paavola Pauli, Ruuska Matti ja Ström Oiva.

Kaikki kanadansuomalaisille 27.4.2017 myönnetyt Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalit
Aaltonen, Greeta Johanna, sotaveteraani, Kanada
Ahopelto, Esa Aukusti, sotaveteraani, Kanada
Arento, Aino Maria, sotaveteraani, Kanada
Asikainen, Pauli Johannes, sotaveteraani, Kanada
Haavisto, Paavo Antero, sotaveteraani, Kanada
Halminen, Kauko Olavi, sotaveteraani, Kanada
Harju, Jorma Kalervo, sotaveteraani, Kanada
Hartikainen, Niilo Ensio, sotaveteraani, Kanada
Heilimo, Toini Elina, sotaveteraani, Kanada
Hoesmaa, Aleksanteri, sotaveteraani, Kanada
Hyytiäinen, Niilo Eerikki, sotaveteraani, Kanada
Johnsson, Rolf Leonard, sotaveteraani, Kanada
Karu, Maire Onerva, sotaveteraani, Kanada
Kijanen, Unto Tapani, sotaveteraani, Kanada
Koivisto, Martti Johannes, sotaveteraani, Kanada
Lehtonen, Aake Matias, sotaveteraani, Kanada
Mikkola, Pirkko Tuulikki, sotaveteraani, Kanada
Nikkanen, Kaino Kalervo, sotaveteraani, Kanada
Nousiainen, Ester Annikki, sotaveteraani, Kanada
Nummela, Frans Mikael, sotaveteraani, Kanada
Paavola, Pauli Sakari, sotaveteraani, Kanada
Payne, Ray William, sotaveteraani, Kanada
Putkonen, Paul Einar, sotaveteraani, Kanada
Rahkola, Ahto Matias, sotaveteraani, Kanada
Ratti, Alpo Matias, sotaveteraani, Kanada
Ruuska, Matti, sotaveteraani, Kanada
Simon, Lempi Matilda, sotaveteraani, Kanada
Ström, Oiva Antero, sotaveteraani, Kanada
Swanljung, Knut Ragnar, sotaveteraani, Kanada
Tenhumaki, Onni, sotaveteraani, Kanada
Tukkimäki, Sirkka Liisa, sotaveteraani, Kanada
Valta, Keijo Kalevi, sotaveteraani, Kanada
Virtanen, Viljo Ilmari, sotaveteraani, Kanada
Viskari, Yrjö Aleksanteri, sotaveteraani, Kanada

Lähde: ritarikunnat.fi

Views: 148

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Finnish and Swedish Foods in Canada 2 Replies

You can get your Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry the most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Sep 16.

WTB: Finnish 78rpm gramophone records

Hi, I would like to buy Finnish gramophone records, 78 rpm, and Finnish phonograph cylinders. Please send more information by e-mail (Finnish or English): j.t.paavola@gmail.com Cell: +1.971.470.6895…Continue

Started by Juha Paavola in Buy, Sell & Trade Jul 27.

© 2018   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service