Suomen valtiovalta tunnusti viime syksynä sodassa orvoiksi jääneiden aseman ja myönsi kaikille heistä virallisen sotaorpotunnuksen. Myös Thunder Bayssa aikuisikänsä asunut Annikki Kohlin sai liljanmuotoisen merkin tunnuksena raskaasta kohtalosta. Annikki menetti isänsä pienenä tyttönä jatkosodan taistelukentille.

”Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun nyt viimein kahdeksankymppisenä sen tunnustuksen sai.”, kertoo karjalaisesta Metsäpirtin kunnasta kotoisin oleva Kohlin, omaa sukuaan Eeva.

Hänen perheensä asui isän vanhemmilta perityllä suurella Eevalan tilalla Laatokka-järveen laskevan Taipaleenjoen varrella. Alue oli viljavaa joensuistoaluetta ja tunnettu erityisesti sikojen kasvatuksesta. Eevan suvun perhe joutui kuitenkin jättämään kotitalonsa Kohlinin ollessa seitsemänvuotias, mistä alkoivat vaikeat vuodet.

Lapsuusvuodet kuluivat evakossa

Annikki Kohlinin äiti Agneta Eeva, kutsumanimeltään Aune, lähti vanhimpien lastensa kanssa evakkoon Hankasalmelle vuonna 1939. Siellä kuluivat sodan ensimmäiset vuodet äidin ja neljän sisaruksen kanssa. Hankasalmelle perhe sai myös suru-uutisen vuonna 1941: isä Heikki Eeva oli kaatunut sodassa.

Keväällä 1942 Kohlinin perhe pystyi palaamaan tutuille kotiseuduille Karjalaan, mutta perheen kaksi nuorinta lasta äiti joutui lähettämään sotalapsiksi Ruotsiin, ja sille tielle toinen heistä myös jäi. Kotona Karjalassa odotti lohduton näky. Kotitalosta ei ollut enää tietoakaan, eikä paikalle saanut aluksi edes mennä miinanraivaustöiden ollessa edelleen käynnissä. Perhe muutti asumaan pahvista rakennettuun parakkiin neljän muun perheen kanssa.

”Desantteja siellä sai aina pelätä, kun ikinä ei tiennyt, minne ne laskeutui.”, muistelee Kohlin elämää viimeisiltä Karjalan vuosilta.

”Yhtenäkin päivänä samassa parakissa asunut emäntä oli keittämässä ruokaa. Hän alkoi yhtäkkiä hyppiä ja kirkua, kun polttopuiden seassa ollut kuula oli räjähtänyt hellassa.”

Sotaorpomerkin lisäksi Annikki Kohlinille on myönnetty toinen rintamerkki, tunnus pikkulottana toimimisesta sodan aikana. Karjalan vuosien aikana kymmenvuotias Annikki auttoi muun muassa kutomalla sotilaille sukkia ja tekemällä tarvittavia keittiötöitä. Tuolloin sodan keskellä sisarusjoukon jatkoksi syntyi vielä pikkusisar, ja Aune-äidin tarjoutui viemään vihille eräs sotilas, mutta häntä äiti ei Kohlinin mukaan huolinut.

Sota päättyi vuonna 1944, ja silloin Kohlinin perhe myös joutui jättämään kotiseutunsa uudelleen Suomen menetettyä Karjalankannaksen alueen silloiselle Neuvostoliitolle.

Teksti ja kuvat: Johanna Malinen

Lue loput jutusta Kanadan Sanomien 17.02.2015 ilmestyneestä numerosta 8.